Kinkkupuhe 2019 - Tommi Laitinen

Suuresti kunnioittamani Puheenjohtaja. Arvoisat kerhoveljet. Jälleen kerran on ilomme kokoontua vastaanottamaan joulua Tuomaanpäivän merkeissä. Itselleni tämä on aina kerhovuoden kohokohta. Juhla kokoaa veljet yhteen ja voimme käydä läpi vuoden tapahtumia. Yleensä myös juhlan syke nousee illan myötä ja korkeatasoinen ohjelma vie mennessään, kenet minnekin.

 Mikä sitten tekee Tuomaanpäivän juhlasta kerhovuoden suosituimman? Ajankohta on mieluinen, kukapa ei lähtisi mielellään pois jaloista sotkemasta kodin jouluvalmisteluja. Todellisuudessa syy on kuitenkin toisaalla. Se on kerhomme ainutlaatuinen tunnelma ja veljeys, joka osallistujien kesken vallitsee. Nämä ovat vaalimisen arvoisia asioita. Kerhomme pyhimpiä arvoja.

Varmasti myös joulupöydän kuningas – tämän puheen sankari – nyt jo teurastettu, paistettu ja kylmänä tarjoiltava joulukinkku on hyvä syy tulla juhlaan. Siispä pohditaanpa hetki joulukinkkua.

Joulukinkku valtavirran jouluruokana on suunnilleen yhtä vanha kuin kerhomme. Suomen joulupöydissä tarjoillaan joka vuosi miljoona joulukinkkua. Tapa on syvälle juurtunut. Kansallinen, vahva ja osa yhtenäiskulttuuriamme, kulttuuriperintöämme. Juuri sellainen asia, jonka puolesta syntyy helposti paljon puhetta ja porua. Ainakin sosiaalisessa mediassa.  

Mutta ovatko tämä tapa ja itse joulukinkku murroksessa? Tiedämme kaikki monia taustalla olevia tekijöitä, jotka uhkaavat joulukinkun asemaan tulevaisuuden juhlapöydässä. Onko se hyvä vai huono asia, on tietysti yksilötasolla jokaisen itse mietittävä. Joulukinkun todellinen merkitys miltään näkökulmalta on minimaalinen. Sillä mitä syö joulun ja uuden vuoden välillä on vähän merkitystä verrattuna siihen, mitä syö uuden vuoden ja joulun välillä.

Onko tulevaisuuden kinkku nyhtökaurasta muotoiltu, sinapilla voideltu proteiinivalmiste. Klöntti. Vai onko se jotain ihan muuta. Aika näyttää tämän. Tähän kysymykseen voi vastata kuin vaimolle tämän tiedustellessa kotiintuloa-aikaa Tuomaanpäiviltä. Sibeliusta mukaellen, olen johtaja, en ennustaja.  Mutta kysymyksessä on ajattelemisen aihetta meille kaikille. Jopa Kerhon toimintaan liittyen.

Miten tämä joulukinkun tulevaisuus sitten liittyy Lappeenrannan kerhoon. Entäpä jos Kerho onkin kuin joulukinkku? Meille arvokas, kiinnostava, osa kulttuuriperintöämme. Omasta mielestä täydellinen, hieno ja juuri sopiva.

Mutta entä jos Kerho ei enää kiinnostakaan nuoria sukupolvia? Vuosikymmen on jälleen vaihtumassa. Tämä on hyvä hetki miettiä, miten Kerhomme toimintaa on kehitettävä ja uudistettava. Kerho säilyy elinvoimaisena ainoastaan, mikäli sen toiminta on nykyisiä ja tulevia jäseniä kiinnostavaa.

Uskoakseni keskeinen kysymys on, haluammeko me toimia kuten Perinneyhdistys ja vaalia pelkkää menneisyyttä vai haluammeko rakentaa tulevien vuosikymmenten menestyvää kerhoa. Kerhoa, joka osaa ja uskaltaa uudistua. Oman identiteettinsä ja juurensa säilyttäen. Hallituksen puolesta haastankin kerhoveljet kahdella tehtävällä.

Mietitään yhdessä miltä näyttää 2020-luvun kerho. Sellainen kerho missä yhdessä viihdymme. Millaisia jäseniä se houkuttelee puoleensa? Millaista toimintaa se organisoi. Missä ja miten se toimii. Mitkä sen arvot ovat?

Toisena haasteena pyydän jokaista etsimään omasta verkostostaan nuoria ja ennakkoluulottomia henkilöitä, uusia kerhoveljiä, jotka tuovat toimintaamme tuoretta virtaa ja energiaa. Uusia 2020-luvun ajatuksia. Niitä ajatuksia, jotka säilyttävät toimintamme kiinnostavana.

Oikealla tavalla viritetylle kerhotoiminnalle on tilausta. Perinteiden, kulttuurin, elinkeinoelämän ja sivistyksen liitto on erittäin merkityksellinen sitoessaan yhteiskuntaa tiiviimmäksi ja luodessaan vakaan maailman tärkeintä polttoainetta, viisautta. Tälle keskustelulle kerho tarjoaa foorumin ja se on tärkeimpiä arvojamme. Näin siirrämme kulttuuriperintöä tuleville polville.

Henkilökohtaisesti olen hyvin kiitollinen, kun saan osallistua ja sitoutua Lappeenrannan Kerhon toimintaan. Sydämessäni välkähtää, kun näen veljet yhdessä ja tiedän, että saan olla osa tätä hienoa yhteisöä.

Arvoisat kerhoveljet. Toimintamme vaatii osallistumista ja sitoutumista. Mikä on osallistumisen ja sitoutumisen välinen ero. Vanha vertaus kertoo sen hienosti. Kun valmistetaan aamiaiseksi munia ja pekonia, niin kana osallistuu, mutta porsas sitoutuu. Tänä syksynä on moni sika sitoutunut ja antanut kaikkensa meidän joulupäivällisemme vuoksi. Sen vuoksi pyydän kaikkia kerhoveljiä nauttimaan ateriastaan tätä sitoutumista kunnioittaen ja hyvällä omalla tunnolla.

Osoittakaamme samanlaista sitoutumista yhteistä Kerhoamme kohtaan!

Hauskaa Tuomaanpäivää kaikille!